Dreamoor

Dreamoor
Shiny happy border collies!

1.6.2016

Leirielämää!

Perinteinen Dreamoor-leiri kaikille kasvateille oli viime viikonloppuna. Onneksi oli vapaapäivä leirin jälkeen niin sai vähän elpyä kunnon action-viikonlopun jälkeen. Leiri oli jälleen kerran superkiva ja tuntui, että aika loppui kesken, vaikka mitä olisi vielä voinut tehdä, toisaalta eihän sitä itsekään oikein enää jaksanut ja sunnuntaina iltapäivästä takki oli aikas tyhjä.

Lauantaina ohjelmassa oli maastoa, agilityä ja vepeä. Agilityä meille koutsasi lauantaina aina ihana Sari ja sunnuntaina Tero luotsasi aksajoukkoja huimiin suorituksiin. Oli kuulemma loistokkaat treenit molempina päivinä!
Maastossa keskityttiin lauantaina jälkeen ja esineruutuun ja ne koirat jotka maastossa olivat saivat treenata ihan riittävästi, eivät iltapäivästä jaksaneet pennut enää tehdä mitään. Valitettavasti maastossa ja agilitykentällä ei tainnut olla yhtään kameraa, jotta oltaisiin sieltä saatu kuvaa.

Vepessä Erika ja Saija olivat taas ihan mahtavia koutseja ja vepe-päivä menikin kuin siivillä! Sieltä saatiin onneksi tapahtumia taltioitua, lisäilen kuvat tuonne alemmas. Sunnuntaina, kun osa jengistä jäi aksaamaan niin loppu porukka siirtyi maastoon hakuilemaan ja tekemään jälkeä ja myös esineruutu ehdittiin tekemään koko porukalla.

Kiitos kouluttajille ja kaikille osallistujille, ensi vuonna uudestaan! :)
















 




Pari kuvaa vielä meidän pojista vepe- ja eskatreeneissä. Kuvat © Sanna Jääskeläinen.


Nooa ja venee haku


Veneestä hyppy

Hukkuvan pelastaminen

Povaan Kurpitsalle loistokasta esineruutuuraa

Kurpitsan hallinta ruudussa on kunnossa